Sisilian Modica näyttää Materalta

Sisilian on Välimeren suurin saari Italiassa ja häkellyn yhä sen alueellisista eroista. Barokkikaupunki Modica on tunnettu suklaasta ja sijaitsee Ragusan maakunnassa Ragusan kaupungin naapurissa. Upea ja vanha kaupunki on loistava kohde viikonlopun visiitille tai viikon fiilistelyyn, mutta en silti usko, että olet vielä käynyt siellä.

Sijainti Monti Ibleissä eli Iblein vuoristossa on suojainen. Modicaan pääsee junalla, bussilla ja tietysti autolla. Jos tulet Catanian suunnasta, vaihdat Siracusassa intercity junan hieman vanhempaan veturiin ja kurvailet halki Noton, Ispican ja Scicilin maaseutujen perille päästäksesi.

Junalla matka Cataniasta kestää melkein nelisen tuntia. Autolla tai bussilla noin kaksi tuntia.

Kokemisen arvoinen junamatka

Modicasta Ragusaan junalla matkustaessa junarata kulkee spiraalin juuri ennen Ragusan asemaa. Spiraali tasoittaa korkeuseroja. Olen katsonut Yle Areenasta sarjaa Maailman kauneimmat junareitit ja kauden 2 jaksossa 8 kohteena on Sisilia. Jaksosta kerrotaan seuraavasti: “Minuetto-juna aloittaa matkan Sisilian kaakkoiskulman Comisosta pohjoiseen Etnavuoren luo. Reitille osuu muun muassa Ragusa, Modica ja Syrakusa. Joonianmeren rantaa hipoen reissataan Cataniaan, ja lopuksi tehdään retki tulivuoren huipulle.”

Valitettavasti jakso ei juuri nyt kirjoitushetkellä ole katsottavissa, mutta seurataan tilannetta, linkki jakson sivulle tässä.

Bonajuton suklaapuoti on yksi Modican suosituimmista nähtävyyksistä

Pienet käsintehdyt suklaalevyt ovat kaunis tuliainen tai kiva lisä lahjaan. Maista esimerkiksi muskottipähkinällä maustettua suklaata tai ehkä inkiväärillä tai mandariinilla maustettua. Maailman kauneimmat junareitit sarjassa vieraillaan myös Bonajutolla, toivotaan, että jakso olisi pian taas katsottavissa! Toki sillä välin voit aina itse matkustaa Modicaan…

Bonajuto valmistaa pääsiäisenä näyttäviä artesaani suklaamunia, joita valmistetaan myös värillisinä. Itse testasin pari vuotta sitten suklaan ja valkosuklaan, joten värit ovat maltilliset. Italiassa suklaamunat eivät ole pieni juttu ja suklaamunat eivät myöskään ole pieniä, kuka on nähnyt ruokakauppojen käytävät täynnä valtavia folioon pakattuja jättisuklaamunia?

Aika on pysähtynyt Modicassakin. Voit haahuilla Modica Bassan kaduilla ja löytää itsesi toinen toistaan upeampien kirkkojen edestä. Tärkeimmät kirkot ovat Duomo di San Giorgio sekä Chiesa di San Pietro.

Modica Bassa viittaa ala-Modicaan ja Modica Alta tarkoittaa ylä-Modicaa. Kaupunkia ei sinänsä ole jaettu kahtia, mutta Modica bassa on laakson pohjalla sijaitseva keskusta, josta löydät leipomoita, ravintoloita ja muita kivijalkaliikkeitä sekä elävintä elämää. Ylempänä Modica Altan rinteillä on enemmänkin paikallisten asutusta.

Majoitukset Modicassa

Kaupunki on kauttaaltaan kalkkikiveä ja värimaailma, sekä kerroksittain rakennettujen talojen muotoilu muistuttaakin Etelä-Italian Basilicatan Materasta. Ulkonäöllisesti kaupungeissa on samaa, tunnelma on kuitenkin eri ja sinun kannattaakin haaveilla molemmissa kohteissa vierailemisesta.

Monet Airbnb:t noudattavat tyyliltään samaa fiilistä, seinät ovat paljasta kiveä, lattialla on savilaatat tai koristelaatat ja huonekalut ovat suurimmaksi osaksi puisia. Ihana tyyli, tykkään kovasti!

Majoitus, jossa itse majoituin, näytti tältä:

Pääset tuon kyseisen La Casa del Fiore majoituksen Airbnb-sivulle tästä. Itse majoituin yhden yön, nyt näyttäisi, että vain kuukauden majoitukset ovat mahdollisia, boh?

Vierailin Modicassa helmikuussa ja ei ole itsestään selvää, että kiviset talot pysyvät talvella lämpiminä, kun öisin ulkona on kylmä. Valitsemassani majoituksessa oli tehokkaat lämmittimet, paksu peitto ja lisäksi sähkökäyttöinen lämmitettävä sijauspatja, jep!

Helmikuun auringossa päivisin tarkeni bleiserissä, iltaisin käperryin talvitakkiin ulos lähtiessäni. Kengiksi kelpaavat lenkkarit ja aurinkolasit on todella tärkeä muistaa ottaa mukaan.

Täältä tullaan Kaakkois-Sisilian barokkikaupungit? Ortigia, Noto, Ispica, Scicili, Modica, Ragusa… Kuinka moni on jo tuttuja?

Julia

Julia on asunut Välimeren suurimmalla saarella Sisiliassa, josta löytyy sateenkaaren kaikki värit, ääntä enemmän kuin pienessä kylässä ja aktiivinen tulivuori Etna, jonka juurella arkea tapahtuu - paikalliseen tahtiin, eli pikku hiljaa! Nyt hän rakentaa arkea Suomessa, takaraivossaan Italian kokoinen unelma…

Seuraava
Seuraava

Italiafanin joululahjalista