Millaista on oikeasti pakata elämä kassiin, muuttaa Sisiliaan ja pyörittää omaa yritystä etänä Palermon sykkeestä? CiaoCastin blogissa Mona Kajander päästää meidät kulissien taakse ja jakaa inspiroivan katsauksen elämäänsä saarella. Kyse ei ole vain auringonpaisteesta ja espressoista, vaan toiseen kulttuuriin sopeutumisesta, rutiinien rakentamisesta ja siitä, miten vieras kaupunki alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta.
Hetken mielijohteesta Sisilian sydämeen
Monan muutto Palermoon ei ollut vuosia hiottu masterplan, vaan ennemminkin rohkea hetken mielijohde. Aiemmin muun muassa Thaimaan ja Indonesian lämmössä asunut Mona kaipasi vaihtelua: Italia houkutteli ihanalla ilmastollaan, upeilla rannoillaan ja mahdollisuudella testata elämää Euroopassa.
- Sellainen saari-elämäntyyli kiinnosti ja lähdin enemmänkin miettimään, mihin Sisiliassa. Löysin täältä somen kautta expatien yhteisön ja vaikutti siltä, että siellä on muitakin, jotka puhuvat englantia ja jakavat samanlaista elämäntyyliä. Silloin kun tänne muutin, en vielä puhunut italiaa enkä tuntenut täältä ketään, Mona kertoo.
Työntekoa Palermossa
Arjen toisenlainen syke
Yksi suurimmista kulttuurishokeista – positiivisella tavalla – oli elämän painopisteen siirtyminen ulkoilmaan. Suomen tutun ja turvallisen kotiarkeen painottuvan rutiinin rinnalla Palermo tuntuu pulppuavan sosiaalisuutta ja elämää.
- Olen tosi onnellinen tällä hetkellä, että olen täällä. Suomalaisen rytmiin ei kuulu olla niin paljon ulkona, toki kun Suomessa on pitkät syksyt ja talvet. Täällä tuntuu, että ihan sama minne kaduille menet, ne ovat aina täynnä ihmisiä ja ihmiset vaan viettää aikaa ulkona, Mona Summaa.
Sisiliassa ihmiset kohtaavat kaduilla, aukioilla ja kahviloissa. Juttua jäädään myllyttämään pitkälle iltaan, eikä kenelläkään tunnu olevan kiire pois toistensa seurasta. Tämä kontrasti teki Monaan vaikutuksen: paikallinen tahti ja sosiaaliset tavat muovaavat omaa arkea.
Vapaus vaatii raamit
Mona on pyörittänyt asiakastöitään etänä jo vuosia, joten fyysinen etäisyys ei sinänsä ollut uusi juttu. Yrittäjyys ulkomailta käsin vaatii kuitenkin rautaisia rutiineja ja selkeitä toimintatapoja, jotta asiakassuhteet pysyvät kirkkaina ja laatu korkeana.
- Minulle oli alusta asti selvää, että haluan tehdä töitä vain etänä ja etäyhteyksien välityksellä. Näiden seitsemän vuoden aikana minulle on muotoutunut selkeät toimintamallit, joiden avulla etäyhteys asiakkaisiin sujuu mutkitta, kertaa Mona.
Italian Alpeilta Madesimosta tammikuussa 2026. Mona on lautaillut 5-vuotiaasta asti
Kompromissejäkin joutuu tekemään. Vaikka kasvokkain tapaamiset tuovat työhön oman mausteensa, etäyhteistyö rullaa saumattomasti, kun prosessit ja järjestelmät ovat kunnossa. Ja jos jokin asia vaatii paikallista läsnäoloa, oikeat verkostot paikkaavat aukot.
- Olin juuri kolme viikkoa Suomessa, ja ehdin ujuttaa aikatauluun muutamia asiakaskäyntejä. Nämä on todella spesiaaleja hetkiä, kun pääsee toisinaan näkemään livenä super hienoja juttuja, joiden parissa on asiakkaiden kanssa työskennellyt, Mona Kertoo.
Monan kokemus onkin loistava muistutus kaikille haaveilijoille: etätyö paratiisisaarella on täysin mahdollista, mutta se vaatii selkeät raamit ja suunnittelua.
Italian kieli; avain paikallisten sydämiin
Mona saapui Sisiliaan täysin ilman italian kielen taitoa. Pian kävi selväksi, että englannilla ei Palermon arjessa pärjännyt samalla tavalla kuin vaikkapa Pohjois-Italian turistirikkailla alueilla.
-Yllättävän harva puhuu englantia. Italian taito on kyllä se, mikä auttaa integroitumaan ja löytämään myös paikallisia ystäviä, kun sitten toki muiden ulkomaalaisten kanssa puhuu helposti vain englantia, Mona tuumaa.
Monan vinkki kielen haltuunottoon on yksinkertainen: rakenna pienen pieni rutiini, jota pystyt noudattamaan päivittäin. Jo 15 minuuttia päivässä tekee ihmeitä, olipa tyylisi sitten sovellukset, kielitunnit tai rohkea chättäily paikallisen leipurin kanssa.
Yhteisön voima Palermossa
Palermon ulkomaalaisyhteisön aktiivisuus löi Monan ällikällä. Ystäviä ja samanhenkistä seuraa löytyi nopeasti erilaisista tapaamisista, retkiltä, lukupiireistä ja harrastusryhmistä. Erilaiset pienemmät porukat toivat ihmisiä yhteen yhteisten kiinnostuksen kohteiden äärelle.
-Täällä yllätti suuresti, miten aktiivinen expattien ryhmä on ja miten läheisiä kaikki on juuri sen ryhmän kautta ja miten se tuo ihmisiä yhteen. Olen nähnyt vastaavia ryhmiä muissakin maissa, mutta täällä se on ollut todella huikeaa tasoa, Mona summaa.
Spiaggia Vergine Maria yksi Monan lempirannoista Palermossa
Monan kokemus osoittaa, miten tärkeää on katsoa oman asunnon ja työläppärin ulkopuolelle. Se, miten aktiivisesti hakeutuu muiden seuraan ja ottaa selvää paikallisista yhteisöistä, määrittää pitkälti sen, millaiseksi arki muodostuu.
Elämää ilman kiveen hakattuja vastauksia
Tuleeko Palermosta Monan loppuelämän koti? Sitä hän ei tiedä vielä itsekään – eikä tarvitsekaan. Tällä hetkellä Palermo tuntuu hyvältä ja oikealta paikalta, mutta mieli on avoin tulevalle. Aasia siintää ajatuksissa mahdollisena tulevana pysäkkinä, ja Italia saattaa muodostua pysyvämmäksi tukikohdaksi matkojen välillä.
Kuva Venetsiasta, viimeisimmältä Italian matkalta nyt lokakuussa 2026
Monan polku näyttää hyvin sen, ettei ulkomaille muuttaminen vaadi loppuelämän sitoumusta tai valmista käsikirjoitusta. Tietty paikka voi tarjota uskomattoman upean ja merkityksellisen elämänvaiheen, vaikka et tietäisi vielä, kuinka kauan viipyy.
Uuden elämän rakentaminen ulkomailla on paljon enemmän kuin pelkkä paikan vaihto: se on läsnäoloa, uteliaisuutta ja rohkeutta luoda uusia yhteyksiä.